Meillä asiakas voi päättää, millaiset materiaalit hän kohteeseensa haluaa. Laadimme tarjoukseen aina ehdotuksen kohteeseen soveltuvista materiaaleista, ja sen lisäksi meiltä saat apua esimerkiksi laattojen- ja muiden sisustusmateriaalien valintaan. Palvelemme Oulun sekä Kajaanin alueilla.
Hoidamme niin pienet kuin suuretkin rakennushankkeesi kokeneiden kirvesmiestemme sekä reippaiden apumiestemme voimin.
Toteutamme rakennuksen runkotyöt perinteisellä menetelmällä, sekä myös pre-cut- ja CLT-menetelmällä. Voimme hoitaa myös rakennuksen 3D-suunnittelu- sekä valvontatyöt, ja vastaavan työnjohtajan tehtävät.
Suunnittelemme ja kartoitamme yhdessä asiakkaan kanssa tarpeet, jolloin kaikki rakennustekniset asiat voidaan ottaa huomioon mahdollisimman varhaisessa vaiheessa.
Perustustyöt
Hyvä ja luja perustus kestää rakennuksen koko eliniän, ja vähän ylikin. Perustuksien suunnitteluun ja tekemiseen kannattaa panostaa reilusti, sillä perustustöissä hutiloiminen tulee jälkeenpäin monin verroin kalliimmaksi.
Perustustyöt aloitetaan huolellisella pohjatutkimuksella, jossa maan kantavuus mitataan, ja perustustapa suunnitellaan tulevan rakennuksen painon sekä tyypin perusteella optimaaliseksi.
Kauttamme onnistuu myös perustustyöt- sekä suunnitelmat. Teemme pohjatutkimuksien osalta yhteistyötä alan suurimpien toimijoiden kanssa. Perustustöissä on huolehdittava maaperän riittävästä tiivistyksestä, korkeusasemista, maaperän muotoilusta ym.
Saat kauttamme täyden palvelun perustustöiden toteuttamiseen, kuten esimerkiksi maanvaihtojen, anturoiden, valumuottien, raudoitusten, ja perusmuurien tekoon.
Teemme myös salaojat ja sadevesijärjestelmät kerralla kuntoon. Suunnittelemme työn yhdessä asiakkaan kanssa, ja lisäksi dokumentoimme työvaiheet valokuvin.
Tarjoamme kohteen vastaavan työnjohtajan, sekä tarvittaessa myös valvojan palvelut.
Huoneistoremontit
Kuten aina, niin huoneistoremonteissa kuin muissakin sisävalmistusvaiheen töissä tarkka ja laadukas työnjälki, sekä asiakkaan huomioon ottaminen ovat käyntikorttimme. Seinien tasoitukset, maalaukset, ja tapetoinnit ovat huolellista kädenjälkeä vaativia töitä, jotka toteutamme toiveidesi mukaan.
Kauttamme onnistuu myös kiintokalusteiden asennukset, lattiamateriaalien vaihdot, sekä keittiöiden kunnostukset, aina loppusiivoukseen asti.
Yhdessä asiakkaan kanssa suunnittelemme remontin aina kunkin yksilöllisiin tarpeisiin sopivaksi.
Käytämme evästeitä. Mikäli tässä ei mielestäsi ole ongelmaa, voit yksinkertaisesti hyväksyä kaikki. Asetuksista voit valita tarkemmin minkälaiset evästeet haluat sallia.
Tutustu evästekäytäntöömme